Maanmittauslaitoksen korkeus- ja kolmiopisteitä maastossa etsiessä on aikaa pohtia monenlaisia asioita, myös tekniikan katoavaisuutta. Tosin infrarakentamisalalla tarkat paikalliset korkeuspisteet ovat edelleenkin toiminnan lähtökohta – osa projektien mittausperustaa, joten paikalliset korkeuskiintopisteet ovat edelleenkin tärkeä osa rakentamisen mittausinfraa.
Kun mittaamme teiden peruskorjauksen vaatiman suunnittelun lähtötietoa, niin mittausaineisto on sidottava fyysisiin pisteisiin. Tyypillisesti virallisen taso- ja korkeuskiintopistetiedon tarjoaa Maanmittauslaitos tai kunta, mutta pisteiden tuhoutuminen/katoaminen/vanheneminen maastossa johtaa helposti uusien pisteiden mittaustarpeeseen samoin kuin pisteistön paikallinen tihentäminen. Yksi viime aikojen suurimmista operaatioista lienee Tampereen raitiotien mittausperustan luominen ja Helsingin raidejokeri on kooltaan myös iso.
Tampereella rakentajien mittausperustaan kuului lopulta 458 pistettä ja sen ensimmäiset pisteet (staattinen GNSS) mitattiin samanaikaisesti meidän tekemämme mobiililaserkeilauksen kanssa, jotta saimme aineiston sidottua rakennusaikaiseen mittausperustaan. Raidejokerin osalta tietoa löytyy tässä vaiheessa ainakin budjetista eli mittausperustan luomiseen on varattu 119 000 EUR. Surullisinta näissä nykyprojekteissa on se, että tilaajatahoille täytyy vääntää rautalangasta mittausperustan olemassaolon tarpeellisuus jo suunnitteluvaiheessa, vaikka tämä tieto oli ennen itsestäänselvyys alan ammattilaisten keskuudessa. ”Ilmaan” tai epähomogeeniseen lähtötietoon suunnitteleminen tulee kalliiksi rakentamisvaiheessa ja siksi mittausperusta on vaatimuksena myös julkisen hallinnon mittausohjeissa. Raidejokerin kohdalla huomaamme mittausperustan peräti puuttuneen alkuperäisestä budjetista. Hohhoijaa…
Mutta takaisin ihmettelemään kadonnutta teknologiaa eli vaaitusta. No, ei vaaitus nyt ihan täysin katoamassa ole, mutta sen määrä on vähentynyt merkittävästi varsinkin tarkkuusvaaitusten osalta. Vaaitus on myös osa mittausperustan luomista, sillä takymetrimittausten korkeustarkkuus on vaaitusta heikompaa. Vastaavasti korkeuden mittaus on myös RTK-GNSS-mittausten heikoin lenkki. Useiden tuntien staattisin GNSS-mittauksin korkeus saadaan myös mitattua tarkasti, mutta näitä pisteitä mitataan tyypillisesti harvempaan pitkistä havaintoajoista johtuen ja välit tihennetään vaaituksin. Silloin kun projektin tarkkuuvaatimuksen näin määrittelevät. Tosin satelliittimittaustenkin monipuolinen laskenta alkaa olla myös katoavaa kansallisperinnettä. Saatikka sitten GNSS-, takymetri- ja vaaitushavaintojen yhdistäminen samassa laskennassa.
Metsästimme siis taas paikallisia vaaitsemalla mitattuja korkeuskiintopisteitä, jotta voimme sitoa mobiililaserkeilauksemme paikalliseen järjestelmään. Kiintopisteiden kohdalla metsästys on hyvä vertauskuva, sillä korkopulteilla on tyypillisesti hyvin epämääräinen XY-tasosijaintitieto. Joskus annetut koordinaatit johtavat likimain suoraan oikeaan paikkaan ja joskus taas yli sadan metrin päähän todellisesta sijainnista. Siksi pistekortin piirros on arvokasta metadataa sijainnista. Rakentajien saapuessa muutaman vuoden kuluttua paikalle, heillä on koneissaan näihin pisteisiin sekä mittaamiimme tasokiintopisteisiin sidottu suunnitelma.
Tosiasiassa emme voi tietenkään olla varmoja asiasta, sillä viime vuosina vastaan on tullut jo useaan otteeseen pieniä ja isoja yrityksiä projekteissa, jossa jopa tietä rakennetaan ja päällysteitä kontrolloidaan RTK-GNSS-mittauksin. Kaikkien ohjeiden vastaisesti, mutta ”kun se on niin helppoa” ja ”kyllähän tämä riittää”. Emme tiedä missä kouluissa nämä tekijät ovat opiskelleet, mutta nappeja siellä on ainakin opittu painamaan. Jos siis syyllisiä jossain vaiheessa etsitään, niin meillä on aina tavoitteena luoda vedenpitävä dokumentaatio mittauksistamme.
Pohjoismainen geodeettinen komissio asetti muuten vuonna 2010 tavoitteeksi laskea 5 mm kvasigeoidin ja sen saavuttamisaikataulua hahmoteltiin 10 – 20 vuoden mittaiseksi. Ruotsissa ja Virossa on otettu käyttöön Pohjoismaiden uusin ja tarkin geoidimalli NKG2015, mutta ei senkään tarkkuudella saavuteta kaikkia infrarakentamisen toleransseja. Ruotsissa geoidin tai siis vertauspinnan tarkkuus on 15-20 mm, mikä saavutetaan 68% mittauksista (1 sigma). Se perinteinen 2,5 sigman vaatimus on näillä lukemilla siis 37-50 mm. Ruotsissa on lisäksi huomattavasti tiheämpi GNSS-asemien verkosto korjaussignaalia varten kuin meillä ja tukiasemaketjut reunustavat erityisesti pääteitä. Ennustamme siis, että Suomessa infrarakentamisprojektit tarvitsevat paikallisia runkomittauksia ja omaa mittausperustaa vielä varsin pitkään. Mutta tekijöitä vaativimpiin mittauksiin ja laskentaan ei kohta löydy, jollei alalla tapahdu merkittävää ryhdistäytymistä.