Avainsana-arkisto: RIEGL VMX-450

5 500 km mobiililaserskannausta

Singaporessa on aloitettu kunnianhimoinen projekti tehdä koko valtiosta tarkka 3D-malli, joka palvelee muun muassa kaupunkisuunnittelun ja maankäytön tarpeita. Malli on osa Singaporen Smart City -tavoitteita eli älykkään kaupungin viitekehystä. Hankkeeseen voi tutustua täällä.

Aineisto mallinnusta varten kerätään monin tavoin ilmasta ja maasta – kuvaamalla ja skannaamalla. RIEGLin kannalta mielenkiintoiseksi hankkeen tekee suunnitelma mobiiliskannata 5 500 km teitä RIEGLin huipputehokkaalla ja tarkalla VMX-450 mobiililaserskannausjärjestelmällä. Skannauksen haasteeksi esitetään mm. sadetta ja GPS-olosuhteita. Oletettavasti myös paikallinen liikenne luo haasteita tekijöille.

RIEGL VMX-450 mahdollistaa insinööritarkkuisen mittausaineiston suunnittelun pohjaksi.

RIEGL VMX-450 mahdollistaa insinööritarkkuisen mittausaineiston keräämisen tiesuunnittelun lähtöaineistoksi.

Tämän projektin perusteella on mielenkiintoista tarkastella ”köyhtyneen” lännen ja varakkaan Etelä-Aasian lähestymiseroja rakennetun ympäristön ja teiden 3D-mallintamiseen. Meillä korostetaan tulevaisuudessa autojen itsessään keräävän jatkuvaa dataa ympäristöstään jopa skannereiden avulla ja tästä jatkuvasti kerätystä datasta jalostetaan sitten priimamittauksia. Itsestäänselvästi kaikki autossa olevat mittausanturit ovat halpoja – lähestymmehän Rifkinin nollamarginaaliyhteiskuntaa. Esimerkkejä tällaisesta aineistosta (komponentit eivät vielä ole ihan halpoja) voi nähdä esimerkiksi tuoreessa NYTin artikkelissa.

Katsoja ei muuten näe mitatun trajektorin laatua, joka voi käytännössä heittää useita metrejä GPS-olosuhteista riippuen. Koska laserpisteiden sijainti on riippuvainen trajektorin laadusta, voidaan metsässä olla desimaaleista metreihin. Aineisto ei myöskään ole tarkkuudeltaan homogeenista. Ihanko totta tällainen aineisto riittää suunnittelun tarpeisiin?

Kovasti kohutut itsenäisesti kulkevat ajoneuvot – robottiautot – keräävät myös ympäristöstään uutta dataa. Suurin osa autovalmistajista pitää kuitenkin tarkkaa 3D-karttaa edellytyksenä robottiautokehitykselle ja USA:ssa valmistajat jo kyselevät, kuka tällaisen kartoituksen maksaa. Kuten aina, valtiohan siihen maksajaksi halutaan.

No, rikas Singapore on ilmoittautunut robottiautojen testikentäksi ja nyt se on myös alkanut tarkan 3D-kartoituksen, joten on helppo nähdä näiden kahden tavoitteen yhdistyvän jo nykyisyydessä. Meillä taitaa olla hieman savisempi polku edessä, sillä tulevaisuuteen on nähdäksemme aikamoinen matka. Tämän näkemyksen vahvisti Paikkatietomarkkinoilla osastollamme vieraillut globaalin kartoitusyrityksen edustaja: he etsivät tarkempia välineitä väylien kartoitukseen autonavigoinnin tarpeisiin – kyseessä on yrityksen päätuote. Se halvemmalla mobiilimittausjärjestelmällä tehty epätarkka aineisto ei vain riitä – ei löydy softaa tekemään sekundasta priimaa.

 

Rautateiden skannaus mobiilisti

Jason Amadori esittelee blogissaan Riegl VMZ-250 mobiiliskannerilla jo vuonna 2011 tehtyä ratamittausta. Mittauslaitteena on meillä Suomessakin olevan VMX-450:n pikkuveli ja edeltäjä.

Jasonin juttua lukiessa ja kuvia katsoessa tuli omista kokemuksistamme mieleen juuri niitä samoja ajatuksia, joita hän jutussaan sitten tuo esiin. Esimerkiksi hämmentävä mittatarkkuus, jolla kiiltävä kiskopari tallentuu mittaukseen ja sekä rataympäristöstötyössä korostuvat monet automaattisen mallinnuksen rutiinit. Kiiltävän kiskon skannaaminen ei nimittäin ole ihan triviaali tehtävä eikä se onnistu kaikilla skannereilla.

VMX-450:llä tehtyissä kaikentyyppisissä kartoitustehtävissä on myös korostunut tuo kirjoituksessa mainittu yksityiskohtaisuuden taso, jonka takia esimerkiksi takymetrillä tehtävien lisämittausten mittausten määrä on kutistunut olemattomiin. Lisäksi emme esimerkiksi maanteillä mitattaessa emme tarvitse signaloituja kontrollipisteitä ollenkaan. Huippulaitteistolla 3D-tarkkuudessa päästään siis alle 10 mm tarkkuuteen ilman erillisiä signaloituja tukipisteitä – kaikki mobiilimittausjärjestelmät eivät suinkaan tue tällaista työskentelyä.

Itse mittausaineistossa näkyy sitten kaikki rataympäristön yksityiskohdat toisin kuin esim. ilmalaserkeilausaineistoissa. Vertailu ilmalaserskannauksen ja mobiiliskannauksen välinen välillä onkin kyseisen blogikirjoitiksen kantava tarina. Kannattaa vilkaista Jasonin blogin kuvat samasta kohteesta ilmasta ja mobiililla mitattuna ja miettiä aineistojen eroja omiin tarpeisiinsa nähden.

RIEGLin mobiilijärjestelmän aineistoa visualisoituna Euclideonin ohjelmalla.

RIEGLin mobiilijärjestelmän aineistoa visualisoituna Euclideonin ohjelmalla.

Apropos, Ranskan valtiolliset rautatiet pääsi muuten VMX-450:llä 5 mm tarkkuuteen verrattaessa vektoroitua mallia pistepilveen. Sama tarkastelu tehtiin kaikkien loppusuoralle päässeiden kandidaattien kanssa ja kilpailu päättyi lopuksi Rieglin voittoon ja hankintaan. Ranskan rautateiden kokemuksista kerromme lisää myöhemmin, kun Riegllidar 2015 -käyttäjäpäivien esitykset julkaistaan.

Maanmittauspäivien 2014 satoa

Vuoden 2014 maanmittauspäivät ovat nyt ohitse, joten kiitos järjestäjille onnistuneista 50-vuotisjuhlista. Nordic Geo Center Oy:n messuosastolla tehtiin myös historiaa, sillä meillä oli ensimmäisen kerran fyysisesti edustettuna kaikki laserkeilauksen lajit kojeineen: kuvissa näkyvät kolme maalaserkeilainta (2 x Riegl VZ-400 ja Stonex X300), mobiilimittausjärjestelmä Riegl VMX-450 sekä pikkuruinen ilmalaserskanneri Riegl VUX-1 (alakuvassa vasemmalla). Kiitos kaikille messuosastolla pysähtyneille mielenkiintoista keskusteluista!

Seuraava messuesiintymisemme on Rovaniemella 3.4. ja muulloin olemme tietysti tavoitettavissa toimistoltamme Helsingin Kulosaaresta.

mobiili

 

skannerit

Kulosaari mobiilisti

Seinäjoen maanmittauspäivät 2014 lähestyvät ja niin myös tilaisuus nähdä pikkarainen RIEGL VUX-1 lennokkiskanneri sekä Nordic Scan Center Oy:n upouusi mobiiliskanneri VMX-450 livenä paikan päällä. Maahantuojana olemme näin aluksi tiiviisti mukana tukemassa tämän upean liikkuvan kartoitusjärjestelmän käyttöönottoa ja opimme näin samalla itse paljon uutta – käytännössä.

Viime keskiviikkona sään vihdoin ollessa suotuisa teimme ensimmäiset testimittaukset Suomessa tutussa Kulosaaren ympäristössä. Syntynyt tulos on niin upeaa jälkeä – näette videossa suodattamatonta raakadataa – että haluamme jakaa aineistosta tehdyn videon kanssanne. Tervetuloa Kulosaaren kierrokselle! Tällä ajomatkalla voitte muuten tosiaan tuntea kaikki tienpinnan epätasaisuudet.

[embedplusvideo height=”480″ width=”625″ editlink=”http://bit.ly/1jlswsm” standard=”http://www.youtube.com/v/c94Xsrbma4E?fs=1″ vars=”ytid=c94Xsrbma4E&width=625&height=480&start=&stop=&rs=w&hd=0&autoplay=0&react=1&chapters=&notes=” id=”ep8868″ /]

 

Nordic Scan Center Oy:n RIEGL VMX-450

Nordic Scan Center Oy:n uusi mobiili skannausjärjestelmä RIEGL VMX-450 luovutettiin tilaajalle 21.2.2014 Itävallan Hornissa. Tällä mittausjärjestelmällä päästään mobiilimittauksen parhaimpaan mittaustarkkuusluokkaan.

VMX-450

Vasta asennettu VMX-450 nähdään tässä ensimmäistä kertaa Nordic Scan Centerin ajoneuvon katolla.

VMX-450

Luovutuksen kunniaksi aurinkokin osoitti meille suosiotaan.

Tauno Suominen

Palataanpa ajassa hieman takaisin – asennusvaiheessa Nordic Scan Center Oy:n Tauno Suominen tarkisti skannerin kiinnitystä kattotelineeseen ja Nordic Geo Center Oy:n Hannu Heinonen tarkkailee tilannetta sivusta.

Tarkastus

Asennuksen jälkeen tehdyssä koeajoissa säädettiin skannausjärjestelmä sopimaan yhteen ajoneuvon kanssa. VMX-450 on tehtaalla valmiiksi kalibroitu järjestelmä, joten ensimmäisellä ajokerralla tietokoneohjelmaan tarvitsee syöttää strategiset mitat, kamerat käännetään haluttuun asentoon ja tämän jälkeen skannaus voidaan aloittaa heti.

Horn

Reissun lopuksi jätimme jäähyväiset hienosti vanhaa ja uutta yhdistävälle Itävallan Hornille ja käänsimme auton nokan kohti pohjoista.

Samalla kiitämme Riegl GmbH:ta erinomaisesti onnistuneesta asennuksesta ja koulutuksesta. Seuraavaksi Nordic Scan Center Oy:n skannausauto on nähtävissä Helsingissä ja maaliskuussa Seinäjoen Maanmittauspäivillä. Myös koeaineistoja on nähtävissä – ensimmäiset Itävallassa ajettuja – ja heti kotimaan kamaralle päästyämme alkaa arkipäivän aherrus asiakkaiden kanssa .