Avainsana-arkisto: riegl vmx-2ha

Tien kunto liikenneonnettomuuskohteissa

Viime keväänä skannasimme Riegl VMX-2HA -mobiililasermittausjärjestelmällämme kaksi tuoretta onnettomuuskohdetta Turun- ja Hämeenlinnantienväylillä. Turunväylällä tapahtui noin 80 auton ketjukolari ja Hämeenlinnanväylällä rekka suistui tieltä päätyen tukkimaan alikulun sisäänkäyntiä.

Molemmissa tapauksissa sääolosuhteet olivat huonot ja lehtitietojen mukaan ainakin Turunväylällä onnettomuusautojen tilannenopeus oli keliolosuhteisiin nähden liian suuri. Mutta miltä itse tiet näyttivät muutaman viikon kuluttua lumien sulettua?

Turunväylän autosuma sijaitsi media mukaan tasaisella tieosuudella lähellä Ikean liittymää. Skannasimme tietä pidemmän matkan Helsingin suuntaan ja meidät yllätti alavaa osuutta seuraavan mäkiosuuden valtavat urat. Toisaalta ne näyttivät hyvin eron mittaustekniikoiden välillä sekä uramittauksissa käytettävän tilastollisen keskiarvotilastoinnin ongelmat. Syvimmän mittaamamme uran syvyys oli nimittäin 90 mm ja uran reunat olivat jyrkät. Kun ajoneuvon pyörä ohjautuu tällaiseen kohtaan, niin se ei sieltä ihan helposti nouse pois.

Tie oli mitattu viimeksi edellisenä kesänä PTM (palvelutasomitaus) mittauksena, jonka mukaan urat olivat alle 20 mm. Tilastollisesti urat syvenevät vuosittaisten mittauskausien välisenä aikana 4-7mm kun liikenne on 50 000 autoa vuorokaudessa jota Turunväylän liikenne edustaa. Kaiken kaikkiaan mittaustuloksiemme ero Väyläviraston teettämiin mittauksiin kertoo paljon nykyisen palvelutasomittauksen ongelmista ja luotettavuudesta.

Toinen jännittävä kohta oli noin 170 m pituinen osuus, jonka uria ei oltu korjattu edellisessä päällystysurakassa. Osuuden alku- ja loppuraja näkyy mittausaineistossa myös varsin selvästi.

Nykyinen vuosittainen päällystyskohteiden valita on armotonta tilastonikkarointia, mutta käytännössä tiessä olevien suurehkojen paikallisten erojen hallinta jää näin autoilijoiden vastuulle.

Hämeenlinnantien onnettomuuskohta sijaitsee puolestaan loivassa kaarteessa. Tällä kertaa urat eivät olleet ongelma vaan tien poikittaiskaltevuus. Ensinnäkin tie on kalteva väärään suuntaan kaarteeseen nähden, joten ei ole ihmekään, jos kyseisessä kohdassa moni auto ottaa vauhtia tien reunan ja bussipysäkin kautta.

Liukkaalla kelillä vasemmalle kaartuvalla tieosuudella, jossa kallistus on ulkokurviin päin, ajoneuvon ajautuminen oikealle tien penkkaan on siis aika vääjäämätön tapahtuma kuten kävi myös onnettomuusrekalle. Alla olevassa kuvassa ei ole väriselostetta, mutta punaiset nuolet kertovat tien olevan varsin tasainen poikittaiskaltevuuden ollessa alle 2%. Siniset nuolet kertovat alle 4% kaltevuudesta ja keltaisten nuolten kohdalla kaltevuus on yli 4%. Tien käyttäjille merkittävää on kallistuksen suunta ja se kertoo myös siitä valuuko sadevesi oikeaan suuntaan.

Tiestömme on täynnä yllä kuvattujen kohteiden kaltaisia ongelmia ja pahempaakin tulee vastaan. Määrärahat ovat rajalliset, mutta olisiko kuitenkin parempi, että poliittisilla päättäjillämme olisi oikeampi kuva tieverkomme todellisesta kunnosta? Loppujen lopuksi edullisin ja nopein keino parantaa turvallisuutta olisi alentaa ajonopeutta ongelmallisiksi havaituilla tieosuuksilla.

Tämän lisäksi urien syvyys määrittää myös käytetyn päällystystekniikan, joten väärällä lähtotiedolla urakoitsijoille annetaan vääränlaiset speksit. Näin uuden päällysteen kestävyys voi olla jo lähtökohtaisesti heikompi ja tie kuluu huonompaan kuntoon ennakoitua nopeammin.

Kallistusten ja tiegeometrian ollessa pielessä pelkkä urien paikkaus ei riitä. Käytännössä toimintatavan pitäisi siis olla samankaltainen kuin rautateilla, jossa korjausten yhteydessä toppakoneella parannetaan ratageometriaa lähemmäksi alkuperäistä. Päällystystyön yhteydessä tiegeometriaa voitaisiin parantaa tiettyyn pisteeseen asti, jolloin tien käytettävyys ja kestävyys paranisivat samalla. Lähtökohtaisesti sallitut ajonopeudet vaativat suunnitellun tiegeometrian toteutumista. Tämän sijaan tällä hetkellä taistellaan PTM-mittausten tulosten tulkinnasta ja merkittäviä ongelmakohtia jää havaitsematta.

Kesän mobiililasermittaussatoa

Kesän 2021 aikana taas mittasimme mobiilisti eri puolella Suomea ja seuraavat kuvat ovat esittelyskannauksesta Pohjanmaalta. Kohteessa oli hauskoja yksityiskohtia, joista muutamia esimerkkejä alla olevissa kuvissa. Skannerina siis RIEGL VMX-2HA.

Jännittävä betonikiveys näkyy hyvin ylhäältä päin katsottuna.
Kiveyksen raidoitus näkyy hyvin Rieglin reflektanssiaineistossa.
Klassinen kiertoliittymä.
Asuntoalue.

Siltoja ja tunneleita

Mobiilimittauksia tehdään kaikenlaisissa ympäristössä ja esittelemme tässä yhden viimevuotisen projektin isoja rakenteita muutamalla kuvakaappauksella. Tässä projektissa ajettiin monimutkaisessa kaupunkiympäristössä leveitä kuusikaistaisia kehäteitä, isoja siltoja ja ramppeja sekä useita tunneleita. Pisin tunneli oli pituudeltaan 2 km.

Kahden päivän aikana skannasimme noin 280 km ja kuten aina, ajosuunnitelma oli tehtävä huolellisesti. Projektialueen isoin päätie ruuhkautuu päivän kuluessa niin, että liikenne seisoo siellä päivittäin. Niinpä ajoimme kyseisen ison risteysalueen jo ennen aamuruuhkan alkamista.

Kuvissa jokainen ajolinja on värjätty omalla värillään, joten mahdolliset mätsäysvirheet näkyvät helposti. Ja ei, mätsäyksessä ei käytetä signaalipisteitä vaan aineistot viedään koordinaatistoon staattisin GNSS-mittauksin. Hyvin integroidulla ja oikein käytetyllä mittauskalustolla tarvittavien tukimittausten määrä voidaan minimoida.

Kalustollamme on mahdollista mitata teiden pitkittäis- ja poikittaiskallistukset tarkkaan – aineisto on siis hyvin vaaterissa. Näin siltojen ja ajokaistojen kallistukset näkyvät myös hyvin.

Kaikki kaistat ja rampit on mitattava, joten kokonaisuus on varsin kerroksellinen.

Kaikki mitatut tunnelit olivat kaksoistunneleita.

Paikkatietomarkkinat 2019 – kiitos kävijöille

Osastomme maanantaiaamuna valmiina ensimmäisten vieraiden saapumiseen.

Jokavuotinen Paikkatietomarkkinat on jälleen ohi ja haluamme kiittää kaikkia osastomme vierailijoita sekä VMX-mobiilimittaus -tietoiskun kuulijoita.

Tapahtuman aikana kävimme monia mielenkiintoisia keskusteluja laserskannauksesta. Jälleen kerran huomaa kuvista mittauksen eli fotogrammetrian pitkän yli satavuotisen historian, sillä moni kävijä kysyy miten mittaamme skannausjärjestelmiemme kuvista. Laserskannaus on taas se suuri ja tuntematon tekniikka inertianavigoinnista nyt puhumattakaan…

No emme me mittaa kuvista, sillä mittatieto saadaan GNSS-IMU-laserskannerijärjestelmästä. Kuvia käytetään, jos edes kuvataan, vain lisätietona mittausaineistolle. Emme tietenkään estä ketään mittaamasta järjestelmien kuvista, mutta mittaustyön kannalta se on tehotonta ja epätarkempaa. Erityisesti nuoriso kuvittelee muuten kuvista mittaamisen olevan jotain uutta, mutta heidän kauhukseen voimme kertoa esimerkiksi hammontunnistusmenetelmiä ja erilaisia tekoälyn muotoja käytetyn alalla jo vuosikymmeniä. Lähinnä tietokoneiden laskentakapasiteetti on lisääntynyt aikojen saatossa. Jos muuten kysytte asiasta fotogrammetrian emeritusprofessori Henrik Haggrenilta, niin hän kertoo pääteorioiden muotoutuneen alan suurten vaikuttajien uraauurtavissa tutkimuksissa jo yli 100 vuotta sitten. Konenäön puolella on sittemmin kehitetty samoja asioita uudestaan…

Laitteista Riegl VMX-2HA -mobiililaserskannerimme herätti huomiota eksoottisella kameravarustuksellaan. Ensiarviot laitteesta vaihtelivat imurista hirviöön, joten tunteita tämä laite ainakin herättää 😀 Tosin muutaman vuoden takainen Riegl RiCopter messuosastollamme aiheutti vielä suuremman ihmetyksen – olihan se siihen aikaan suurin Suomessa oleva drone ja taitaa olla edelleenkin suurin alle 25 kg sarjassa.

Asiaa enemmän tuntevia tahoja kiinnostivat luonnollisesti enemmän vuodesta 2015 alkaen tehdyt VMX-testimme, joiden luonteesta ja tuloksista kerroimme tarkemmin tietoiskussa. Viimeisimmät testit ovat vasta käynnissä, joten valitettavasti meillä ei ollut vielä esittää niiden tuloksia. Tässä vaiheessa voimme vain kuvailla itse testausolosuhteita sekä Heinosen Hannun ja Suomisen Taunon testausmatkaa, jonka aikana he muun muassa hädin tuskin välttivät kolarin tietä ylittävien villisikojen kanssa. Yksi ruotsalaisista testiteistä kulki näet luonnonsuojelualueen halki ja iltahämärissä villisiat päättivät ylittää tien törmäyslinjalla mittausautomme kanssa. Onneksi vahingoilta vältyttiin puolin ja toisin, mutta tällaiset tapahtumat muistuttavat aina liikenteen vaaroista. Itse mittaus jatkui koko tapahtuman ajan sujuvasti ja aineistossa ei näy merkkiäkään tapahtumasta.

Kiitos siis kaikille keskusteluista. Toivottavasti tapaamme teidät uudestaan viimeistään ensi vuonna Paikkatietomarkkinoilla!

Uuden kalustomme ensimmäiset mittaukset

Uusi mobiilaserskannauskalustomme on nyt asennettu ja otettu käyttöön viikko sitten Ruotsissa. Kahden päivän aikana tiimimme ajoin noin 1500 kilometria, joista noin 800 km oli mittausta. Loput ajosta oli siirtymää paikasta toiseen. Lisäksi sunnuntaiaamuna satoi, jolloin työhön päästiin vasta teiden kuivuttua puolelta päivin. Kaikesta huolimatta mittaajat ehtivät viikolla vielä takaisin Saksaan ja Intergeoon.

Stuttgartin messukeskuksen ulkotiloja – kesällä virkistävä suihkulähdealue sisäpihalla.

Siellä hämmästytimme myös päämiehemme Rieglin kehittäjät ripeällä toiminnallamme. Amerikkalaiset vieraat olivat puolestaan äärettömän kiinnostuneita tuplatakakameroistamme – laitteistomme on ensimmäinen tuotannosta ulos tullut kappale tuplatakakameroilla.

RIEGL VMX-2HA näkyy Rieglin osastolla kuvan vasemmalla laidalla.

Rapakon takainen kiinnostus johtuu siellä käynnissä olevasta mobiililaserskannausbuumista. Kyllä, tässä aihepiirissä dronekuume on ohitse ja teitä mitataan nyt kymmeniä tuhansia kilometrejä ajoneuvoratkaisuilla. USAn hallinnosta voidaan olla monta mieltä, mutta käytännössä rahaa ohjautuu nyt teiden korjaukseen. Mitenköhän meillä saataisiin EKP:n pankeille syytämät rahat ohjautumaan infran ylläpitoon? Isot tieurakat ovat puolestaan aiheuttaneet kuhinaa myös ohjelmistoyritysten tahoilla – esimerkiksi Esri on kiinnostunut mittausten analysoinnista.

Nyt olemme siis valmiit uusiin seikkailuihin Suomessa. Jos sinulla on mitattavia tiekohteita, niin ota yhteyttä ja pyydä tarjous! Huomioi, ettemme tarvitse tiehen maalattuja signaalipisteitä hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi. Kontrollipisteiden määrän arvioimme mittausalueen ja pyydetyn mittaustarkkuuden perusteella. Koska tukimittausten määrä jää vähäiseksi tai olemattomaksi, niin aika- ja kustannussäästö ovat melkoisia.

Uusi mobiililaserskannerimme RIEGL VMX-2HA

Elämme keskellä jännittäviä aikoja, sillä otamme parhaillaan käyttöön uutta mobiilaserskanneriamme malliltaan RIEGL VMX-2HA. Alla kuva skannausjärjestelmästä ensimmäisen kerran auton katolle asennettuna.

Normikokoonpanosta poiketen järjestelmässämme on kaksi takakameraa, joilla voi halutessaan kuvata esimerkiksi stereopareja tien pinnasta. Kyseessä on siis kaksi kappaletta 5 Mpx kameraa, joilla voi molemmilla ottaa esim. 20 kuvaa sekunnissa. 2 m etäisyydeltä tienpinnasta pikselikoko on 1,4 mm.

Varsinainen mittausaineisto tuotetaan kahdella RIEGL VUX-1HA -skannerilla yhdistettynä Applanixin parhaimpaan maa-ajoneuvoille tuotettuun GNSS-IMUun. Skannerien ollessa näin tarkkoja, heikkolaatuisempi inertianavigointijärjestelmä ei mahdollista niiden parhaan suorituskyvyn hyödyntämistä. Näin ollen ratkaisu on hyvä esimerkiksi tarkkojen tiemittausten markkinoilla.

Järjestelmä on suunniteltu jämäkäksi ja kestäväksi, jolloin teollisen tuotannon kaltainen mittaustapa on mahdollista. Asennus auton katolla ei kuitenkaan ole kiinteä, mikä on hämmästyttänyt monia Suomessa jo edellistenkin VMX-skannerien kohdalla. Tyypillisesti ajamme kohteeseen skanneri auton sisällä ja nostamme sen vasta paikan päällä katolle mittausvalmiuteen.

Skannerit ja laitteiskokonaisuus on kalibroitu tehtaalla, jolloin työtehtäviin voidaan lähetä lennossa nopeallakin aikataululla. Järjestelmä mahdollistaa reaaliaikaisen aineiston tuottamisen mittauksen aikana, mutta tarkkuuden parantamiseksi teemme projektit tyypillisesti jälkilaskennalla. Jos projektissa haetaan ihan viimeisiä piiruja , niin käytämme laskennassa jopa GNSS-järjestelmän ratatietoja, joiden lopulliset arvot julkaistaan vasta noin 2 viikkoa mittausajankohdan jälkeen.

RIEGL VMX-2HAn voi nähdä ensi viikolla Intergeossa RIEGLin osastolla. Meidän mittauskalustoomme voi tutusta myöhemmin tässä kuussa, kunhan käyttöönotto ja ensitestit saadaan tehtyä. Marraskuussa laitteisto on myös nähtävillä osastollamme C9 Paikkatietomarkkinoilla ja kerromme ensikokemuksistamme tietoiskussa. Nähdään Stuttgartissa!

Nähdään Stuttgartin Intergeossa!

Enää runsas viikko aikaa ja Intergeo on taas täällä. Tämänvuotinen tapahtuma järjestetään Stuttgartin messukeskuksessa 17.-19. syyskuuta ja näytteilleasettajia on lähes 700. Konferenssissa pääaiheina ovat tänä vuonna muun muassa digitaalisuus, älykaupungit ja tietomallintaminen.

Tuttuun tapaan olemme myös paikalla Rieglin osastolla hallissa 1, I1.024, joten tervetuloa moikkaamaan myös meitä. Paikan päällä selviävät uutuudet, joita pyrimme pikimmiten päivittämään sivuillemme. Voit myös tutustua Rieglin mobiiliskanneriin VMX-2HA, jollaisen otamme juuri käyttöömme täällä Suomessa.

Meiltä saat myös messulipun, joten ole yhteydessä ennen tapahtuman alkua.

Stuttgartissa on myös paljon muuta nähtävää eli matkaan voi lähteä koko perheen voimin. Autoista kiinnostuneet voivat käydä Mercedes-Benzin ja Porschen museoissa katsomassa merkkien tuotantoa historiasta nykypäivään, taiteen ystäville löytyy useita museoita, historian ystäville löytyy vanhoja linnoja, muodin ystäville kauppoja, ruuan ystäville hyvää ruokaa, yms.

Nähdään Stuttgartissa!

PS. Muista ottaa käteistä matkaan! Tämä on vanhoille saksankävijöille tuttua, mutta yllättää satunnaisen turistin.

Uusi RIEGL VMX-2HA liikkuva laserskannausjärjestelmä

Kevään tullen on aika tutustua hieman tarkemmin RIEGL VMX- mobiiliskannerisarjan, järjestyksessä jo neljänteen uutuuteen, tuotemerkinnältään RIEGL VMX-2HA. VMX-sarjan ensimmäinen kompakti mobiililaitteisto VMX-250 julkaistiin muuten jo tasan 10 vuotta sitten. Sen jälkeen RIEGL VMX-sarjan kehitys jatkui saman konseptin mukaan kehitetyillä VMX-450 ja VMX-1HA malleilla.

RIEGL VMX-2HA on kokonaan uuden konseptin laitteisto, jossa kiteytyy laitevalmistajan 40 vuoden kokemus laserskannaustekniikan johtavana kehittäjänä samoin kuin myös uran uurtajan pitkä kokemus mobiililaserskannauksessa eli liikkuvassa kartoituksessa.

RIEGL VMX-2HA:ssa on on panostettu erityisesti kameroihin, joita on mahdollista liittää järjestelmään peräti 9 kappaletta 10 GigE -rajapinnoilla. Riegl tarjoaa kameroiksi kuvassa näkyviä 5, 9 ja/tai 12 Mpx kameroita, mutta laitteistoa hankkiessa voi aivan yhtä hyvin tyytyä vähäisempään resoluution valitsemalla esim. Ladybug5+ kameran yleiskuvasta varten. Vastaavasti järjestelmään voi liittää myös isompiakin kameroita, sillä liitäntöjen kuituoptiikka mahdollistaa nopean tiedonsiirron.

Rieglin uudet teollisuuskamerat ovat kennoiltaan herkempiä, mikä mahdollistaa paremman kuvanlaadun huonoissa valaistusolosuhteissa sekä nopeammat ajonopeudet kuvauksen aikana. Suhteessa laserskannaukseen kuvaus on näet monasti työtä rajoittava tekijä, sillä skannata voidaan mihin vuorokaudenaikaan tahansa vaikkapa täydellisessä pimeydessä. Valokuvaus vaatii aina kohteen valaistuksen jollain keinoin.

Yllä olevassa kuvassa on esimerkki takakameran resoluutiosta – pikselikoko kahden metrin etäisyydelta on 1,4 mm ja näitä kuvia voi ottaa useamman sekunnissa.

Itse skannausjärjestelmä on taattua Rieglin laatua sisältäen Rieglin uusimmat skannerit ja yhden kaupallisten markkinoiden parhaimmista GPS-inertianavigointijärjestelmistä.
Inertianavigointitekniikan hyödyntämisestä johtuen parempi laserskannaus- eli mittaustulos saadaan reippaalla ajovauhdilla.

Aineistojen prosessointi georeferointiin asti tehdään Rieglin omilla ohjelmilla, joihin on kehitetty hyvät rutiinit kahden keskenään kalibroidun skannerin aineiston prosessointiin. Luokittelua, vektorointia, mallinnusta ja koodausta voidaan tämän jälkeen tehdä esim. TerraSolidin ohjelmistoilla.

Tiesitkö muuten, että Rieglin VMX-mobiilikartoitusjärjestelmillä on mitattu jo muutama miljoona tiekilometri maailmalla? Isoimmilla asiakkailla esim. Kiinassa ja Yhdysvalloissa on jo useampia laite käytössään ja näillä mitataan kovaa vauhtia esimerkiksi robottiautojen tarvitsemia HD-karttoja. HD-karttaa varten tehtävä aineiston prosessointi eroaa suunnittelua varten tehtävästä vektoroinnista, sillä päämääränä ovat koneluettavat tiedostot.

Toivomme saavamme ensimmäisen RIEGL VMX-2HA laitteiston pian Suomeen, mutta sitä ennen tervetuloa meille tutustumaan aineistoihin ja kuulemaan lisää yksityiskohtia.

PS. Juuri tällaisille laitteistoille ja mittaustarkkuuksille tarvitsemme sekä valtakunnallista että kaupunkien ja kuntien ylläpitämää tarkkaa korkeus- ja tasokoordinaatisto runkopisteistöä, joiden rapistumisesta olemme eri yhteyksissä valitelleet koko talven.