Yhdysvalloista tulee kuvaa skannerien käyttökoulutuksesta USGS:n ja RIEGL USAn malliin. USGS on valtion tieteellinen tutkimuskeskus, joka tekee karttoja, tutkii geologiaa, maankäyttöä, maanjärjestyksiä, ilmastonmuutosta jne., eli sen toiminta-aloissa yhdistyvät muun muassa meidän Geodeettisen laitoksemme, Geologisen tutkimuskeskuksen, Maanmittauslaitoksen ja SYKEn toimintoja.
USGS on hankkinut RIEGLin VZ-1000 laserskannerin, joka toimitettiin heille joulukuussa. Nelipäiväisen kouluksen aikana pitää tietysti käydä tekemässä käytännön mittauksia. Tällä kertaa on menty mittaamaan Kaifornian rannikkoa – näyttää houkuttelevalta Suomen talvesta tarkasteltuna 🙂 Vaikka USGS:n tutkijoilla on paljon skannauskokemusta jo entisestään, niin koulutuksessa on lähdetty liiikkeelle perusteellisesta uuden oppimisen ajatuksesta. Samoin toimivat muuten useimmat suomalaisetkin asiakkaamme, joiden kanssa olemme samalla laitteella mitanneet muun muassa jokien penkkoja, tunneleita ja rakennuksia.