Vielä on runsas kuukausi aikaa ennenkuin maanmittausalan vuoden suurin tapahtuma Intergeo-messut avautuvat Berliinissä ja ovat auki kolmen päivän ajan 7.-9.10. Tänä vuonna Intergeossa on 20. juhlavuosi, mutta tapahtuman historia ulottuu huomattavasti pidemmälle. Intergeon edeltäjä, Saksan geodeettien päivät, on nimittäin järjestetty jo vuodesta 1872 alkaen, kuten tämä vaikuttava lista kertoo. Pidempi tauko on koettu ainoastaan 1. ja 2. maailmansodan tuiskeissa.
Mitä Berliinissä sitten näkee? Intergeossa on perinteisesti julkaistu kaikenlaisia uutuuksia ja myös kokeiluja. Helppo on myös nähdä tärkeimmät trendit ja kehityssuunnat eli mistä tällä hetkellä puhutaan. Ennakkotietojen mukaan tänä vuonna nähdään taas paljon lennokkeja ja ehkäpä ne skannerilla varustetut oikeasti nyt toimivat – viime vuonna tilanne ei todellisuudessa ollut näin. Rieglin VUX-1 lennokkiskanneriin ja sen tuottamiin aineistoihin voi tutustua Rieglin osastolla: Halli: 3.1, osasto A3.014 sekä ulkoalue FG.002.
Ilahduttavasti viime vuosina myös suomalaisten määrä messuilla on lisääntynyt sekä näytteilleasettajien että vierailijoiden muodossa. Kaikkea mielenkiintoista ei kuitenkaan maahantuoda Suomeen, joten mieltään on hyvä avata uusille asioille ja vaihtoehtoisille tavoille toteuttaa asioita. Suomalaisten kohtauspaikaksi on viime vuosina muodostunut TerraSolid Oy:n osasto, jonka osoite on tänä vuonna halli: 1.1, osasto C1.044.
Paikan päällä me maahantuojat järjestämme mielellämme tapaamisia laitteiden ja ohjelmistojen kehittäjien kanssa, jos itse ei rohkene heitä lähestyä. Kaikkea ei näytetä suoraan tiskeillä, vaan yhteistyökumppaneille näytetään myös tulevaisuuden hahmotelmia ja suunnitelmia. Ihmisethän tässä kauppaa tekevät eivätkä koneet, joten moni asia perustuu kokemuksen tuomaan luottamukseen.
Tänä vuonna Intergeoon on erityisen helppo mennä Suomesta, sillä Berliiniin lentää runsaasti suoria lentoja ja hotellivaihtoehtoja on myös runsaasti – Intergeo ei Berliiniä täytä. Hotellin valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota julkisen liikenteen, erityisesti raideyhteyden läheisyyteen, sillä junalla pääsee yleensä helposti messukeskukseen.
Paikalla on myös paljon mielenkiintoista nähtävää seuralaisille, jos mittaustekniikka ei kaikkia kiinnosta 🙂 Berliinissä järjestetään samaan aikaan esimerkiksi Valofestivaali Lichterfest, joten luvassa on upeita valaistuksia ympäri kaupunkia. Museosaarella ja muualla riittää museoita, ostoskatuja on idässä ja lännessä ja valtavissa puistoissa voi nähdä berliiniläisiä ulkoilemassa. Kaupunkisuunnittelusta kiinnostuneet voivat käväistä Tempelhofin lentokentän paikalle rakennettuun 386 hehtaariseen puistoon – velkainen Berliini päätti perustaa puiston sen sijaan että arvokas alue olisi myyty rakennusmaaksi. Alue on hyvä vertailukohta Malmin lentokenttäalueen suunnitelmille ja samalla se kertoo saksalaisten arvomaailmasta.
Ota yhteyttä, jos haluat järjestää tapaamisen Berliinissä ja muussa tapauksessa törmätään messuilla. Me surffailemme päämiestemme osastoilla ja helpoimmin meidät tavoittaa Rieglin luota. Nähdään messuilla!