RiCopterin ja VUX-skannerin esittelytilaisuuksien aineistoja

No niin, ehdimme vihdoin tarkastella itsekin Riegl RiCopterilla ja VUX-UAV-skannerilla mitattuja aineistoja tarkemmin, joten tässä hiukan katsausta aihepiiriin.

Mittauksia tehtiin kolmessa eri kohteessa kolmena peräkkäisenä päivänä, joten kiirettä piisasi kaikkien siirtojen myötä. Kun osa porukasta puuhasteli mukana lievästi flunssaisina, niin joukossamme kävi kato seuraavalla viikolla…

Kaukaisin kohteemme oli työmaa-alue Porissa, jonne ehdimme iltamyöhään katsastamaan paikkoja ja lensimme siis heti torstaiaamuna.

Aloitetaan kuitenkin aikajärjestyksessä eli ensin esittelemme tiistai-iltapäivän skannauksen Sipoon Bölebergetissä. Kohde on kiinnostava, sillä siellä on hyvä näkyvyys voimajohtoon, julma kalliorinne (kuvassa vasemmalla) ja tiheää metsikköä.

Tässä vaiheessa lehti oli jo kunnolla puussa, mutta tuuhean koivikon alta saimme näin hyvin esille maanpinnan muotoja. Sipoossa vallitsi varsin voimakas puuskittainen tuuli sadepilvien kulkiessa varsin läheltä ohi, joten alueen puusto oli jatkuvassa liikkeessä.

Leveä poikkileikkaus on värjättynä kaikujen mukaan niin, että vihreällä värillä näkyvät ainoat kaiut, keltaisella ensimmäiset, turkoosilla eri välikaiut 2.-n. ja tummansinisellä sitten ne viimeiset kaiut. Maanpinnasta on näin ollen tullut varsin runsaasti vastetta.

Seuraavana aamuna olimmekin jo täydessä valmiudessa Helsingin Mustikkamaalla, jossa vallitsi upea aurinkoinen kevätsää. Merituuli oli hyvin leuto verrattuna Sipoon puuskaisiin olosuhteisiin ja lennätys oli huomattavasti helpompaa.

Mustikkamaan tapahtuman keskus oli kuvassa näkyvä ravintola Alia, jota skannasimme sekä ilmasta että maasta Riegl VZ-400i -uutuusskannerilla. Alla näkymä lennokkiskannauksen aineistoon.

Ravintolarakennuksen toinen puoli saatiin myös mitattua ja kattorakententeiden alta näkyy myös julkisivua. Perinteiseen ilmalaserkeilaukseen verrattuna VUX-skannerilla on laaja mittausalue – 230 astetta RiCopterin kyydissä – jolloin julkisivuista saadaan mitattua paljon yksityiskohtia. Mobiiikäytössä VUXin skannausalue on muuten täydet 360 astetta.

Mustikkamaan skannausalueen reunassa kulki myös sähkölinja, josta mittasimme alla näkyvän komean pylvään yksityiskohtineen.

Torstaiaamuna olimmekin jo Porissa. Alkutiedustelun mukaan paikalla piti olla metsikköä, mutta saapuessamme paikalle keskiviikkonailtana näimmekin täydessä vauhdissa olevan rakennustyömaan. Kuten alla olevassa kuvassa näkyy, kasvillisuutta on jäljellä vain vähän ja dokumentoimme työmaa-alueen.

Alueella on edelleenkin jäljellä muutama rakennus, josta alla olevassa kuvassa näkyy edustava esimerkki.

Sen sijaa pääosalla alueesta pohjatöiden rakentaminen oli jo aloitettu, joten aineistoissa on runsaasti kaivantoja. Alla olevassa kuvassa näkyy jo viemärikaivojen asennuksia.

Sama kohta puolen metrin leikkauksena, jossa näkyy yksi viemärikaivoista.

Työ ei suinkaan lopu tähän vaan nyt asiakkaamme pääsevät myös näiden aineistojen kimppuun tarkastaan niiden soveltuvuutta omiin sovelluksiinsa. Esittelytilaisuuksien perusteella niitä tarpeita olikin laidasta laitaan monilla eri aloilla, joten odotamme palautetta mielenkiinnolla.

Kiinnostuitko ja haluat nähdä aineistoja tarkemmin? Ota yhteyttä 045 650 8585

Vastaa