Lennokit Intergeossa

Miehittämättömien lennokkien buumi jatkuu ja se näkyy myös voimakkaasti Intergeo-messuilla. Tänä vuonna lennokeille on omistettu sessionsa ”interaerial SOLUTIONS”, joka koostuu näyttelyhalli 8:n messualueesta, interaktiivisesta forumista samassa hallissa sekä hallin vieressä olevasta ulkolennätysalueesta. Lennokkitoimintaa harjoittavat yritykset voivat rekisteröityä tähän tapahtumaan erikseen ja messujen kävijät voivat tietysti tutustua lennokeihin muiden mittausvälineiden lisäksi.

Vuoden 2015 messut järjestetään muuten normaalia aikaisemmin jo syyskuun puolivälissä, mikä taannee hyvät kelit lennokkien esittelyyn ulkonäyttelyalueella.

Tavataan Stuttgartissa!

Kuvassa RIEGL RiCOPTER ja VUX1-UAV-skanneri vuoden 2014 Intergeossa. Tänä vuonna messuilla nähdään myös VUX-skannerin uutuusmallit.

Kuvassa RIEGL RiCOPTER ja VUX1-UAV-skanneri vuoden 2014 Intergeossa. Tänä vuonna messuilla nähdään myös VUX-skannerin toukokuussa esitellyt uutuusmallit.

Vastaa