Kuhnurit taivaallamme

Runsas viikko on vierähtänyt perehtyessä kauko-ohjattavien ilma-alusten maailmaan. Se on kiehtova aihepiiri, jossa on kyllä vielä paljon kehittämistä. Myös lainsäädäntö on kovin kirjavaa eri maissa ja EU-tasolla yhteisiä sääntöjä vasta neuvotellaan.

Nimiviidakko on myös melkoinen, sillä esimerkiksi EU-lainsäädäntö käyttää pitkän tappelun jälkeen termejä RPA (Remotely Piloted Aircraft), RPS (Remote Pilot Station) ja RPAS (Remotely Piloted Aircraft Systems). Kyseessä on siis järjestelmä, jonka osia ovat ilmassa kauko-ohjattu ilma-alus, maassa ohjausasema ja näiden muodostama kokonaisuus on siis järjestelmä, RPAS.

Kansankielessä rakkaalla lapsella on monta nimeä, joten monessa kielessä tuo järjestelmän lentävä osuus on nimeltään ”drone” eli mehiläismaailman uros, kuhnuri/työläinen. Voisimme siis Suomessakin puhua kuhnureista 🙂

Edelleen käytetään myös paljon termiä UAV/UAS eli miehittämätön ilma-alus/järjestelmä. EU halusi nimeen mukaan lentäjän, joten siksi termit RPA ja RPAS.

Koulutettu lentäjä osaa lennättää tällaisia järjestelmiä kaikkein parhaiten ja turvallisimmin, joten EU:n nimikkeillä on hyvä peruste. Kehityksen suuntautuessa kuitenkin koko ajan kohti automaattisesti ohjautuvia järjestelmiä, tuntuu oudolta tehdä nimikkeestä turhan kapea. Kuten maassa, niin myös ilmassa halutaan jatkossa liikkua ilman kuskia.

Tästä esimerkkinä seuraava video, joka on ilmeisesti maailmanensi-ilta normaalikokoisen helikopterin itsenäiselle laskeutumiselle. Siis ilman lentäjää koneessa tai maassa, jolloin järjestelmän täytyy kartoittaa ympäristöään jatkuvasti esteiden havaitsemiseksi. Helikopterina on Boeingin Little Bird ja ympäristöä reaaliaikaisesti kartoittavana skannerina näyttää olevan Riegl VQ-380i. Onnea uudelle ennätykselle!

[embedplusvideo height=”482″ width=”625″ editlink=”http://bit.ly/1bqqsv5″ standard=”http://www.youtube.com/v/i8yV5D8Cpoc?fs=1&hd=1″ vars=”ytid=i8yV5D8Cpoc&width=625&height=482&start=&stop=&rs=w&hd=1&autoplay=0&react=1&chapters=&notes=” id=”ep4613″ /]

Vastaa